Positiivinen stressi -ja mitä se minulle opetti

posted in: Blogi | 0

Positiivinen stressi

Positiivinen stressi – ja mitä se minulle opetti

Surkuhupaisaa, mutta totta: positiivinen stressi oli uuvuttaa positiivisen psykologian asiantuntijan. Vuosi sitten aloitin Positiivisen psykologian opinnot pitkän pähkäilyn jäljiltä ja sen tunteen ohjaamana, että tarvitsen, haluan ja aion ahmia kaiken tästä koulutuksesta. Koko syksyn olin innoissani. Niin innoissani, etten muista koskaan olleeni. Ja samaan aikaan rinnalla kulki suru ja huoli omien läheisten terveydestä. Positiivisen psykologian opinnot nostivat minut kuin vesiliirtoon, näiden ikävien asioiden yläpuolelle ja se tuntui niin hyvältä ja niin tarpeelliselta. Kun opinnot loppuivat, innostus ei loppunut, se jäi. Olin niin innoissani, että kymmenen lukematonta kirjaa pinossa eivät riittäneet, tilasin lisää. Loin lukemani pohjalta uusia workshoppeja, koulutuksia ja somepäivityksiä, virittelin verkostoja ja aloitin vielä syventämään osaamistani Mindfulness -ohjaajakoulutuksella. Ja kuinka sitten kävikään…

Stressi oireili psyykkisesti ja fyysisesti

Kevään mindfulness opintojen myötä, tulin erittäin tietoiseksi ajatuksistani. Huomasin kyllä selkeästi ajatusten alavireisyyden ja kuulin kuinka itsekriittinen ääni sisälläni meuhkasi, mutten yhdistänyt niitä stressiin. Keskittymiskykykin oli hukassa  -minulla oli yhtä aikaa 5 luettavaa kirjaa ja useampi aloitettu käsityö, enkä malttanut pysähtyä mihinkään niistä. Sosiaalisten suhteiden ylläpito unohtui töiden ja itseni kehittämisen jalkoihin. Nyt on helppo nähdä, että nämä kaikkihan ovat stressin psyykkisiä oireita.

Olin pisin kevättä kipeänä, ääni poissa ja pää täynnä räkää. En antanut sen häiritä, kun kerran olin niin innoissani! Ohjasin ryhmät, vastaanotin yksilöasiakkaat pidin valmennuksia puolikuntoisena. Vihjeeksi rauhoittumiseen ei riittänyt, että poltin riisit pohjaan seistessäni hellan edessä somettamassa. Ei riittänyt, että keho tuntui niin painavalta, että lenkin sijaan oli jäätävä nojailemaan puunrunkoa vasten hengittämään. Ei riittänyt, että tietokone tilttasi ja vei mukanaan kolmen kuukauden työt. Koko ajan ajattelin, että olen vain niin innoissani. Niin innoissani, etten koskaan ole ollut.

Kun en ollut halukas kuuntelemaan kehoni viestejä, sen oli puhuttava minulle kovempaa. Sain flunssan, jonka kourissa olin 5 viikkoa, mutta sekään ei hidastanut vauhtiani. Vasta siinä kohtaa, kun aloin itse olla niin huolissani terveydentilastani, että aloin miettiä miten lapset pärjäävät ilman äitiä, aloin tiputella asioita ToDo-listaltani. Siis vasta siinä kohtaa!

Kesälomalla, kun pahin pyöritys oli jo helpottanut oli vaikea rauhoittua. Näin rakasta ystävääni, joka kertoi omasta uupumuksestaan, ja vasta siinä kohtaa tajusin lopulta mistä oli ollut kyse. Minullahan oli kaikki uupumuksen oireet. Valtava innostus olikin jo ylikierroksilla käyvä mieli ja keho.

Positiivinenkin stressi kuormittaa

Stressi on tärkeä osa elinvoimaisuutta, eikä se suinkaan aina ole negatiivista. Stressi voi syntyä fyysisistä, emotionaalisista tai psyko-sosiaalisista kuormitustekijöistä. Positiivinen stressi syntyy, kun elämän iloiset asiat, kuten häät, vauvan syntyminen tai nyt vaikka supermielenkiintoisten opintojen aloittaminen ;), tuo mukanaan voimakkaita positiivisia tunnetiloja ja sitä myötä emotionaalista kuormitusta. Emotionaalinen kuormitus voi pitkittyessään tuoda mukanaan fyysisiä seuraamuksia, kuten vastustuskyvyn laskua, ruoansulatusongelmia, univaikeuksia, sydänvaivoja, väsymystä ja lihasjännitystä. Mielen puolella stressi tunnetusti oireilee ahdistuksena, masennuksena, keskittymiskyvyn heikentymisenä, vihaisuutena sekä sosiaalisena vetäytymisenä.

Valtavasta innostuksesta tuli emotionaalinen stressitekijä

Ehkä hassuinta tässä on, etten todella missään vaiheessa tuntenut olevani stressaantunut. En sitten yhtään. Tunsin kyllä olevani kierroksilla, mutta se ei mielessäni ollut sama asia. Ajatuksissani stressiin liittyi ikävät asiat ja ahdistus, ja minähän olin innoissani kaikesta siitä hyvästä, mitä olin löytänyt. Ajattelin olevani jonkin itselleni todella tärkeän asian äärellä; löytänyt viimein jotain, mitä todella olin etsinyt. Ja olinkin vaarassa hukata itseni ihan toden teolla.

Olen lukenut ”kaisajaakkolani”, tehnyt aarrekarttani, kirjoittanut ja valmentanut aiheesta. Hoidatin kehoani säännöllisesti, meditoin päivittäin, minulla oli työkaluja negatiivisten tuntemusten työstämiseen ja elin mielestäni arvojani vastaavasti. Ravintolisistä löytyi C:t ja B:t, pre:t ja pro:t, sinkit ja sen kaverit. Silti hyvinvoinnin ammattilainen, joka työkseen auttaa muita voimaan hyvin, muistuttaa kehon kuuntelusta ja lempeydestä, kompastuikin omiin jalkoihinsa ja unohti jotain todella tärkeää:

Unohdin, että tarvitsen aikaa vain olla, aikaa itselleni, jotta jaksan ammentaa ryhmille ja perheelleni. Unohdin, että ruutuaikaa pitää rajata myös itseltäni ei vain lapsilta. Unohdin, että työpäivän on oikeasti päätyttävä johonkin. Unohdin, kuinka viisas kehoni onkaan ja mitä sen kunnioittaminen käytännössä tarkoittaa. Unohdin huolehtia palautumisestani.

Mitä siis positiivinen stressi opetti minulle?

Niinhän se on, että ikävilläkin asioilla on aina kääntöpuolensa ja oppiläksynsä meille annettavanaan. Tuntuu tärkeältä reflektoida tätä omaa kokemusta, vaikkei se nyt ylpeyttä herätäkään. Ja tuntuu tärkeältä pysähtyä miettimään, mitä positiivinen stressi minulle opetti.

  1. Opin, että voimakas positiivinenkin tunnetila voi pitkittyessään viedä pois tasapainosta.
  2. Opin, että negatiiviset ja itsekriittiset ajatukset kertovat kuormitustilastani, eivät siitä kuka olen.
  3. Opin, että minun on määritettävä itselleni tarkat rajat, työnteon, somettamisen ja opiskelujen suhteen. Ja, että juuri nämä rajat ovat sitä rakkautta ja lempeyttä omaa itseä kohtaan.
  4. Opin, että uupumus todella on salakavala ja vaanii ihan meistä jokaista.
  5. Opin, että positiivisesta stressistä tulee negatiivista siinä kohtaa, kun se alkaa vaikuttaa yöuniin.
  6. Opin, ettei mikään lopulta ole minulle tärkeämpää kuin terveys ja sen myötä mahdollisuus saada nähdä lasten kasvavan ja olla olemassa heille äitinä.
  7. Opin, että taivas ei ole mun rajanani, vaan mun oma terveys ja hyvinvointi. Se on se raja, jonka puitteissa mun tulee yrittäjänä työskennellä, olla äiti ja kehittää itseäni.
  8. Opin, että elämä todella opettaa ja kaikkea ei voi oppia pelkästään kirjoja lukemalla.
  9. Opin, ettei tulevaisuutta pidä luoda nykyhetken kustannuksella.
Stressin vastavoima on palautuminen

Tähän syksyyn lähden nöyrin mielin, tasapainoa hakien, ja hyvin tietoisena omista voimavaroistani. Palautuminen on se juttu, jota minun on nyt vaalittava erityisesti; pidettävä taukoja, rentouduttava ja järjestettävä aikaa ystäville ja parisuhteelle. Irrottauduttava työ- ja opiskeluasioista tietoisesti ja vaikka väkisin jos muuten ei tunnu onnistuvan. Pyhitettävä päiviä levolle ja pidettävä mindfulness -harjoitukset tiukasti mukana arjessa. Raivattava aikaa metsäretkille, maalaamiselle ja asioille, jotka antavat voimaa minulle. Myönnettävä, että nyt ei ole aika kehittää uutta, nyt on aika levätä, ladata akkuja ja ottaa vastaan. Opeteltava hyväksymään nykyhetki sellaisena kuin se on juuri nyt. Oltava armollinen itselleni.

Toivon, että tämän kirjoituksen myötä tunnistaisit mahdollisia positiivisiakin stressitekijöitä elämässäsi helpommin, ja ymmärtäisit varata aikaa myös niistä palautumiselle pisin päivää, pisin viikkoa, kuukausittain ja vuositasolla.

”Toivon, että tulkitsisit stressin fyysiset tai psyykkiset oireet nopeammin kehosi viesteiksi rauhoittaa tahtia, tiputella lankoja käsistä ja levätä, ja mikä tärkeintä myös kunnioittaisit niitä.”

palautuminen on stressin vastavoima

Kysymyksiä sinulle:

Miten positiivinen stressi vaikuttaa elämääsi?

Minkälaisia tunteita, ajatuksia ja fyysisiä oireita sinun kuormitustilaasi liittyy?

Miten kevennät arjen kuormitusta? Mistä voit päästää irti?

Mikä auttaa sinua rauhoittamaan kierroksilla käyvän kehon ja mielen?

*

*

*

<3:lla

Miia

Miia Vauhkonen

Liikunnanohjaaja (AMK)

Ratkaisukeskeinen valmentaja,

Positive Psychology Practitioner,

Mindfulness-ohjaaja opiskelija