Näin helpotat synnytyksen kulkua

synnytys helpota synnytyksen kulkua.jpg

VauMii:n raskausajan pilateksessa kaksi viimeistä kurssikertaa omistan usein synnytykseen valmistautumiselle. Tässä kohtaa osa ryhmäläisistä saattaa olla jo aivan viimeisillään raskaana ja synnytys mielessä paljonkin. Synnytykseen liittyy luonnollisesti paljon pelkoja ja hämmennystä. Pyrin parhaani mukaan antamaan vinkkejä ja varustamaan äitiä synnytykseen niillä työkaluilla, joita minulla on.

Tässä artikkelissa kerron, mikä on synnyttäjän tärkein työkalu, kuinka hengitys, liike ja erilaiset asennot voivat edistää synnytyksen kulkua, sekä miksi karjuminen on oikein hyvä asia ponnistusvaiheessa.

Kun 10 vuotta sitten itse lähdin esikoistani synnyttämään, minua pelotti. En tiennyt yhtään, mitä odottaa. En ollut valmistautunut synnytykseen juurikaan, mutta raskausajanjoogan jäljiltä minulla oli vahva luotto omaan kehooni. Kuitenkin jälkikäteen mietin, että lähdin synnyttämään lähinnä ”ristinmerkkiä rintaan piirtäen” ja toivoen parasta. Otin supistuksia vastaan kylkimakuulla ja huutelin kaurapussien perään. Olo oli tukala ja kivulias. Synnytysvalmennuksesta oli käteen jäänyt lähinnä erilaiset puudutusvaihtoehdot. En osannut käyttää kehoani, hengitystäni saati synnytyssalin jättipalloa apunani. Olen iloinen, että minulle tarjoutui vielä toinenkin mahdollisuus synnyttää. Näiden kahden täysin erilaisen synnytyksen, käymieni koulutusten ja workshoppien, sekä lukemani kirjallisuuden pohjalta kokosin sinulle vinkkejä, kuinka voit helpottaa synnytyksen kulkua ja omaa oloasi hengityksen, äänen, asentojen ja liikkeen avulla.

Anna synnytyspelon ohjata sinua valmistautumaan synnytykseen

Synnytyspelko on luonnollinen reaktio hurjaan ja tuntemattomaan tapahtumaan. Se ei ole merkki siitä, ettet olisi valmis äidiksi. Usein pelko saakin tulevan äidin liikkeelle, juuri valmistautumaan synnytykseen.Synnytykseen kannattaa valmistautua, jotta tiedät mitä odottaa. Tähän vinkkaan Malla Rautaparran Raskaus, synnytys ja äitiys kirjan sekä Tara Lee:n ja Mary Attwood:n Äitiysjooga –kirjan. Facebookissa on Aktiivinen synnytys –ryhmä, jossa on paljon osaamista ja keskusteluja aiheeseen liittyen. Nykyään Doula –kulttuuri on suomessakin kasvussa ja suosittelenkin näitä palveluita kaikille raskaanaoleville ja synnytykseen valmistautuville. Doulat osaavat antaa myös puolisolle vinkkejä siitä, miten synnyttäjän oloa voi helpottaa aktiivisesti, näin isäkin voi tuntea osallistuvansa synnytykseen.

Äidin tärkein työkalu synnytyksessä on taito rentoutua

Itse synnytyksessä pelko aktivoi sympaattista hermostoa ja saa elimistön toimimaan synnytystä vastaan; se vähentää oksitosiinin ja endorfiinin tuotantoa, mikä hidastaa kohdunsuun avautumista. Siksi voidaankin sanoa, että äidin tärkein työkalu synnytyksessä on taito rentoutua. Kyllä! Sinun ei tarvitse olla ”maratoonikunnossa”, vaan sinun tarvitsee osata rentouttaa kehoasi. Rentoutuminen on taito, jota pitää harjoitella. Taito kehittyy harjoittelun myötä ja vasta silloin siitä on hyötyä myös tiukan paikan tullen. Ei kannata ajatella, että aloittaa uuden taidon harjoittelun, kun on uudessa ja kivuliaassa tilanteessa, vaan tätä kannattaa treenata pisin raskausaikaa. Tästä syystä erilaiset hengitys- ja rentoutusharjoitukset kulkevat VauMii:n mamapilateskurssin mukana alusta alkaen. Musiikkia, hierontaa, hypnoosia, mindfulnessia, eteerisiä öljyjä, ja lämmintä vettä voi myös hyödyntää synnytyksessä kehon rentouttamiseen.

Syvähengitys lievittää tehokkaasti kipua synnytyksen eri vaiheissa

Synnytyksen kolme vaihetta: avautumisvaihe, ponnistusvaihe sekä jälkeisvaihe. Avautumisvaihe alkaa supistusten aiheuttamasta kohdunsuun avautumisesta ja loppuu siihen, kun olet valmis ponnistamaan. Kohdunsuu on tällöin avautunut noin 10 cm.  Tässä vaiheessa tärkeintä on hengitys. Syvähengitys on mitä tehokkaimpia kivunlievityskeinoja synnytyksessä, ja mikä parasta se on sinulla aina matkassa mukana, eikä kukaan voi sanoa, että nyt onkin liian myöhäistä hengittää 😉 Jos pystyt keskittymään hengitykseen tässä vaiheessa, mielikin pysyy rauhallisena.

Käytän kursseillani paljon ”ilmapallohengitys” -harjoitusta. Siinä sisäänhengitetään kohti vatsaa, annetaan vatsan pullistua täyttyvän ilmapallon tavoin. Ja uloshengityksellä rentoutetaan lantionpohjaa.

Lantion liike auttaa synnytystietä avautumaan

Pysy liikkeessä kun supistus tulee. Älä jähmety kivun edessä, vaan tee kahdeksikkoa lantiolla. Voit nojata seinään, kumppaniisi, pöydän kulmaan tai olla kontallaan lattialla, mutta pidä lantio liikkeessä. Etunojassa on todettu, että synnyttäjän on helpoin ottaa polttoja vastaan. Hengitä kohti kipua ja anna kehon avautua. Jos istuma-asento tuntuu hyvältä lantion keinuttelu jättipallon päällä auttaa myös lantionseutua rentoutumaan.

Asennolla on väliä

Pystyasennossa maanvetovoima on puolellasi. Vaikka amerikkalaisissa synnytysvideoissa kaikki äidit laitetaan selinmakuulle ponnistamaan, tämä ei suinkaan ole aina se synnyttäjän kannalta paras asento, vaan enemmänkin kätilön. On siis tilanteita, joissa selinmakuu on ihan perusteltua, mutta niin pitkään kuin pystyt voit orientoitua pystyasentoon. Kävele, keinuttele kasia. Konttausasento auttaa vauvaa asettumaan hyvään asentoon synnytystä varten.

Asennot, joissa jalat ovat leveässä haara-asennossa tarjoavat vauvalle tilaa edetä synnytyskanavassa. Jos sinun tarvitsee levätä, tee se kylkiasennossa, lapsen lepoasennossa tai kontallaan.

Äänen estoton käyttö auttaa kehoa vapautumaan jännityksistä

Synnytyksen ponnistusvaihe alkaa siitä, kun kohdunsuu on täysin auki ja päättyy lapsen syntymään. Tässäkin vaiheessa kyykky- ja konttausasennoissa painovoima on apunasi.

Äänen käytöstä on hyötyä koko synnytyksen ajan, mutta etenkin ponnistusvaiheessa. Ääni pidentää uloshengitystä ja antaa näin lihaksille pidemmän ajan rentoutua ja auttaa kehoa vapautumaan jännityksistä. Leuan lihakset ovat yhteydessä lantionpohjaan ja näin ääntely rentouttaa kohdunsuun lihaksia. Äännellessä vapautuu myös endorfiineja, jotka lievittävät kipua. Ponnistaessa g-äänteen voimakas huutaminen tai karjuminen voi auttaa ponnistamaan lapsen maailmaan. Voit myös äännellä pitkiä a- ja u-vokaaleja, ja antaa niiden tärisyttää kehoasi.

Jälkeisvaiheessa syntyy istukka. Tässä vaiheessa voit taas hyödyntää hengitystekniikoita, hengittäen hitaasti ja syvään, jotta selviydyt supistuksista ja mahdollisten repeämien ompelusta.

VauMii:n vinkit synnytykseen:

  1. Valmistaudu siis huolella

  2. Harjoittele rentoutumista ja syvähengitystä raskausaikana

Kun synnytys sitten käynnistyy, helpota oloasi näin:

  1. Ota hengitystekniikka käyttöön

  2. Pyri pysymään pystyasennossa eteenpäin nojaten ja jalat leveässä haara-asennossa

  3. Pidä lantio liikkeessä

  4. Anna äänen tulla estoitta

  5. Luota, antaudu, päästä irti <3

Näillä eväin siis, omaa kehoon ja kätilöihin luottaen, antautuen ja irtipäästäen. Aalto kerrallaan, rohkeasti, kohti tuntematonta.

<3:llä Miia

Mamapilates verkkokurssi tuo turvallista liikuntaa raskausaikaasi – tutustu <3


 
 
Miia-Vauhkonen-blogi-1080x1080-pyöreä.png

Kirjoittajasta

Olen Miia Vauhkonen, pilates- ja mindfulnessohjaaja, luennoitsija ja valmentaja, hyvinvoinnin lempeä asiantuntija ja oman elämäni ihan oikea taiteilija.

Tutustutaan


Lue lisää aiheesta

Edellinen
Edellinen

Rauhoitu oikein ja palaudu arjen kuormasta

Seuraava
Seuraava

Luonteenvahvuudet äitiyden voimavarana